Finnkino Oy vahvistaa asemiaan Baltian alueella laajentamalla toimintaansa videomarkkinoilla. Yhtiö on ostanut 75 % virolaisesta, koko Baltian alueella toimivasta videotukkuliike AS V&K Holdingista. Neljännes omistuksesta jää yhtiön toimivalle johdolle.

- Laajentuminen Baltian videomarkkinoille on yhtiön strategian mukainen. Finnkino on jo tällä hetkellä markkinajohtaja Baltian alueella sekä elokuvien esitys- että levitystoiminnassa ja nyt siitä tulee myös markkinaykkönen VHS- ja DVD-levityksessä, toteaa Finnkinon toimitusjohtaja Timo Mänty.

Timo Männyn mukaan Finnkinon laajentuminen merkittäväksi videolevittäjäksi Baltiassa vahvistaa yhtiön asemia videolevityksessä myös Suomessa. Hallitsemalla laajaa maantieteellistä aluetta Finnkino pystyy tarjoamaan päämiehille videoiden kustannustehokasta jakelua voimakkaasti kasvavalla markkina-aluella.

AS V&K Holding on vuonna 1998 perustettu yritys, joka on kannattava ja jonka kehitysnäkymät toiminnan voimakkaaseen laajentamiseen ovat hyvät niin Baltian talouden vahvan kehityksen kuin laitekannan kasvunkin myötä. Lisäksi yhtiöllä on vahvat päämiesedustukset.

V&K Holdingilla on myös oma vähittäismyyntiketju, jolla on Virossa 65 ja Latviassa kuusi videovuokraamoa. Myös yhteistyön käynnistäminen Rautakirjan Virossa ja Latviassa toimivien kioskiketjujen kanssa mahdollistaa kasvupotentiaalin hyödyntämisen.

V&K Holdingin liikevaihto tänä vuonna tulee olemaan runsaat 2,5 miljoonaa euroa ja tulos positiivinen.

Finnkinon ja sen Virossa, Latviassa ja Liettuassa toimivien tytäryhtiöiden liikevaihto vuonna 2002 oli 49,6 milj. euroa. Finnkino on Rautakirjan tytäryhtiö ja osa SanomaWSOY-konsernia.