Rautakirja on ostanut kuopiolaiselta Hallman-Yhtiöiltä pääkaupunkiseudulla toimivan Jemma-kioskiketjun. Kioskit siirtyvät osaksi Rautakirjan R-kioski-toimintaa 30.9.2002.

- Rautakirja vahvistaa asemiaan merkittävästi pääkaupunkiseudun kioskikaupassa Jemma-kioskien myötä, toteaa Rautakirjan kioskikaupan toimialajohtaja Markku Pelkonen.

Kaupassa Rautakirjalle siirtyy kymmenen Jemma-kioskin liiketoiminta. Jemmat tulevat muuttumaan loppuvuoden aikana R-kioskeiksi, jolloin ne täydentävät hyvin nykyistä R-kioski-ketjua.

Jemma-kioskien kokonaismyynti kuluvana vuonna tulee olemaan noin seitsemän miljoonaa euroa ja liikevaihto lähes neljä miljoonaa euroa. Kioskit työllistävät 60 henkilöä, jotka siirtyvät kaupan myötä Rautakirjan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Rautakirjalla on kioskitoimintaa Suomessa, Virossa ja Latviassa. Suomessa R-kioskien määrä on 711. Tämän lisäksi yhtiö omistaa myös 59 myymälän Veikkausrasti-ketjun. Virossa toimii 201 R-kioskia ja Latviassa 412 Preses Apvieniba -kioskia ja 40 Narvesen-kioskia. Rautakirjan kioskikaupan kokonaismyynti vuonna 2001 oli lähes 880 milj. euroa ja liikevaihto 359,8 milj. euroa. Ketjut työllistävät noin 4 000 työntekijää.