Sanoman vetäytyminen Venäjältä päätökseen
10. maaliskuuta 2016
Sanoma Oyj
Pörssitiedotteet

Sanoman vuoden 2015 vuosikertomus on julkaistu
10. maaliskuuta 2016
Sanoma Oyj
Pörssitiedotteet

Nelonen Media ensimmäistä kertaa markkinajohtajaksi ohi MTV:n
8. maaliskuuta 2016
Lehdistötiedotteet
Sanoma Media Finland

Kaupallisen television kärjessä kova kaksintaisteluNelonen Media ensimmäistä kertaa markkinajohtajaksi ohi MTV:n
8. maaliskuuta 2016
Lehdistötiedotteet
Sanoma Media Finland

Sanoma luovutti omia osakkeitaan osana ehdollista osakepalkkiojärjestelmää 2014-2015
2. maaliskuuta 2016
Sanoma Oyj
Pörssitiedotteet

Sanoman tuotevalikoima tavoittaa lähes kaikki suomalaiset − Ilta-Sanomat jatkaa tavoittavuudeltaan uutismedian ykkösenä
1. maaliskuuta 2016
Lehdistötiedotteet
Sanoma Media Finland

Sanoma Lions Festivals -kumppaniksi Suomessa

Helsingin Sanomien tilaajista jo 54 % maksaa digitaalisesta sisällöstä
29. helmikuuta 2016
Lehdistötiedotteet
Sanoma Media Finland

Helsingin Sanomien tilaajista jo 54 % maksaa digitaalisesta sisällöstä
28. helmikuuta 2016
Lehdistötiedotteet
Sanoma Media Finland

Tie viisauteen on kivetty kirjoilla – ja Aku Ankalla
23. helmikuuta 2016
Lehdistötiedotteet
Sanoma Media Finland

Tie viisauteen on kivetty kirjoilla – ja Aku Ankalla
23. helmikuuta 2016
Lehdistötiedotteet
Sanoma Media Finland

Veikkausliiga ja Eurooppa-liiga suorina lähetyksinä IS Extraan ja Ruutu+ -palveluun
15. helmikuuta 2016
Lehdistötiedotteet
Sanoma Media Finland

Veikkausliiga ja Eurooppa-liiga suorina lähetyksinä IS Extraan ja Ruutu+ -palveluun
15. helmikuuta 2016
Lehdistötiedotteet
Sanoma Media Finland

Työelämätutkimus kertoo: oikea osaaminen tekee työntekijästä halutun, työpaikassa arvostetaan hyvää työilmapiiriä

Vauva.fi:ssä Suomen kiinnostavimmat kolumnit vanhemmuudesta – kirjoittajina Maria Veitola, Marja Hintikka ja Sanna Stellan
12. helmikuuta 2016

Sanoma Media Finland ostaa Omakotimessujen liiketoiminnan
10. helmikuuta 2016
Lehdistötiedotteet
Sanoma Media Finland