Johannes Ojalalle räätälöitiin työ, jossa hän pääsee yhdistämään intohimonsa osaamisen ja prosessien kehittämisessä. Juuri nyt molemmat liittyvät tekoälyyn.
Teksti Jenni Rinkinen, kuvat Samuli Pulkkinen
Sanoman New Technologies Developer Johannes Ojala on innoissaan.
”On jotenkin käsittämätöntä, että meidän maailma, työelämä ja toimintatavat muuttuvat lähivuosien aikana todella vaikuttavalla tavalla. Käynnissä oleva murros on ikään kuin internetin uusi tuleminen. On hienoa olla tällaisessa kartoittavassa, ymmärtävässä ja tutkivassa vaiheessa mukana. Ja että se kuuluu vielä työnkuvaan!”
Johannes edistää Sanomalla tekoälytyökalujen käyttöönottoa ja osaamisen kehittämistä. Lisäksi hän on mukana muun muassa palvelunhallinnan ja datan yksityisyyteen liittyvissä tehtävissä. Työtehtävä on Johannekselle räätälöity ja roolissaan hän on ollut viime vuodenvaihteesta.
Sanomalla Johannes aloitti syyskuussa 2021. Hänet palkattiin koordinaattoriksi tech- ja datayksikköön, mutta jo rekrytointivaiheessa tulevan esihenkilön kanssa oli puhetta Sanoman monipuolisista mahdollisuuksista vaikuttaa omaan työkuvaansa ja osallistua esimerkiksi Johannesta jo tuolloin kiinnostaneeseen HR-prosessien kehittämiseen. Yhdeksän kuukautta myöhemmin toive toteutui ja työnkuva laajeni.