Huuto.net Ilta-Sanomille - Keltainen Pörssi Suomen suurimmaksi luokiteltujen ilmoitusten palveluksi



SanomaWSOY-konserniin kuuluva Ilta-Sanomat Oy on ostanut TeliaSonera Finlandilta Huuto.net-verkkohuutokauppapalvelun. Huuto.net tulee osaksi Keltaisen Pörssin palvelukokonaisuutta. Kaupan myötä Keltainen Pörssi nousee kävijämäärillä mitattuna Suomen suurimmaksi luokiteltujen ilmoitusten verkkopalveluksi.

Huuto.net on Suomen ensimmäinen ja suosituin verkkohuutokauppa, jolla on viikossa noin 300 000 eri kävijää. Palvelun kautta käytävän kuluttajien välisen kaupan arvo on noin 30 milj. euroa vuodessa. Verkkohuutokaupassa on parhaillaan myynnissä noin 200 000 kohdetta. Vuonna 2004 palvelun liikevaihto oli noin 130 000 euroa.

Jatkossa Huuto.net-palvelua tullaan kehittämään sekä teknisesti että toiminnallisesti.
- Tavoitteenamme on varmistaa kuluttajille kaupankäynnin turvallisuus ja luotettavuus vielä nykyistäkin paremmin, ja sitä kautta kasvattaa ostajien ja myyjien määrää sekä huutokaupan kautta käytävän kaupan arvoa. Huuto.net vahvistaa edelleen Keltaisen Pörssin asemaa Suomen johtavana kuluttajien välisenä kauppapaikkana, Ilta-Sanomat Oy:n toimitusjohtaja Pekka Harju toteaa.

- Kauppa vahvistaa myös Sanoman asemaa Suomen johtavana luokiteltujen palveluiden tarjoajana sekä lehdissä että verkossa, Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen jatkaa.

Keltaisen Pörssin osuus ilmoituslehtien irtonumeromarkkinoista on noin 75 %. www.keltainenporssi.fi-palvelussa on myynnissä 70 000 kohdetta ja markkinapaikalla käy viikossa noin 76 000 eri kävijää.

Ilta-Sanomat Oy on Suomen suurin irtonumerokustantaja noin 31 %:n markkinaosuudellaan. Ilta-Sanomien osuus iltapäivälehtimarkkinoista on 60,2 %. Yhtiön päätuotteita ovat Ilta-Sanomat, IS Veikkaaja, Keltainen Pörssi ja Virossa julkaistava Kuldne Börs -ilmoituslehti. Ilta-Sanomat Oy:n liikevaihdosta ilmoituslehtien osuus on noin 15 % (15 milj. euroa). Voimakkaasti kasvavien verkkopalvelujen osuus on noin 4 %.