Ilse media ostaa hollantilaisen Web-Log.nl:n sen perustajalta Joris Leermakersilta. Kauppa astuu voimaan heinäkuun alussa. Web-Log.nl on Hollannin suurin sivusto, jolle käyttäjät voivat tehdä omia linkkilistojaan. Sivustolla on yli 40 000 käyttäjää. Leermakers siirtyy Ilse Median palvelukseen jatkaen edelleen Web-Log.nl:n kehitystyötä.

Web-Log.nl:n hankinta sopii hyvin Ilse median laajentumissuunnitelmiin. - Weblogging on meidän näkökulmastamme suosittu toiminto, jonka kaikkea potentiaalia ei ole vielä lähellekään hyödynnetty, Ilse Median toimitusjohtaja Paul Molenaar sanoo. - Digitaalisen elämäntavan suosio on kuluttajien keskuudessa nousussa, ja muistoja, kuten valokuvia, videoita ja viestejä halutaan yhä kasvavassa määrin säilöä sähköisessä muodossa Web-Log.nl:n kaltaisiin paikkoihin.

Henkilökohtaisten, päiväkirjatyyppisten linkkilistojen suosion odotetaan kasvavan valtavasti yhdistettynä valokuvien ja muiden henkilökohtaisten dokumenttien julkaisemiseen ja säilytykseen. Palvelun suosio on jo nyt kasvanut voimakkaasti, yksin viime kuussa käyntikertoja sivustolle kertyi yli 16 miljoonaa.

Ilse Media Group on Hollannin johtava online-kustantaja ja osa SanomaWSOY:n aikakauslehtiliiketoimintaryhmää, Sanoma Magazines B.V.:tä.