Olemme päivittäneet tietosuojakäytäntömme: 2016-04-06

Evästekäytännöt

Print

Evästekäytännöt

Voimme kerätä palveluiden käytöstä tietoja evästeiden ("cookies") ja muiden vastaavien tekniikoiden, kuten selaimen paikallisen tietovaraston, sovelluksen tunnisteen tai laitetunnisteiden avulla.

1. Evästeet, Javascript ja palvelinlokit

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat eri selaimet. Evästeet eivät liiku verkossa itsekseen, vaan ne asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen.

Javascriptin ja palvelinlokien avulla voimme kerätä tietoja siitä, miten ja milloin palvelujamme käytetään: esimerkiksi miltä sivulta käyttäjä on siirtynyt palveluun, milloin ja mitä www-sivujamme käyttäjä on selannut, kenen mainostajan ilmoituksia käyttäjä on sivullamme nähnyt ja klikannut, mitä selainta käyttäjä käyttää, mikä on käyttäjän näytön tarkkuus, laitteen käyttöjärjestelmä ja sen versio sekä IP-osoite.

Evästeiden ja muiden vastaavien tekniikoiden käytön tarkoituksena on analysoida ja kehittää palvelujamme edelleen käyttäjiä paremmin palveleviksi. Tekniikat muun muassa mahdollistavat sen, että käyttäjän ei halutessaan tarvitse syöttää käyttäjätunnuksia, salasanoja ja personointivalintoja joka kerta uudelleen.

Hyödynnämme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita palveluidemme kävijämäärien tilastollisessa seurannassa sekä mitataksemme mainonnan tehoa. Voimme kerätä esimerkiksi tietoa markkinointisähköposteista ja uutiskirjeistä selvittääksemme, onko viestit avattu ja onko niiden perusteella tehty toimenpiteitä, kuten siirrytty verkkokauppaan. Sivustojemme käytettävyyden parantamiseksi voimme tehdä lyhytkestoisia tutkimuksia, joissa voimme tallentaa myös tiedon käyttäjän hiiren liikkeestä ja klikeistä tietyllä sivulla.

Voimme käyttää sivustojemme käytöstä kerättyä tietoa myös tietylle selaimelle kohdennetun mainonnan tai sisällön tuottamiseen. Voimme luoda kohderyhmäsegmenttejä sen perusteella, millä Internet-sivustoilla tietyt selaimet ovat vierailleet määrätyn ajanjakson aikana. Näille kohderyhmäsegmenteille esitetään niitä todennäköisesti kiinnostavaa mainontaa tai sisältöä. Kohderyhmään kuuluva selain voi esimerkiksi vierailla usein jääkiekkosivustolla ja tulla siten luokitelluksi ”urheilu” -ryhmään. Saatamme käyttää segmenttien luomisessa yhteistyökumppaneitamme, jolloin takaamme sopimusjärjestelyin sen, että yhteistyökumppani käyttää tietoja ainoastaan Sanoman lukuun, eikä hyödynnä tietoja omassa toiminnassaan taikka luovuta tietoja eteenpäin. Joissakin tapauksissa saatamme käyttää segmenttien luomisessa ja mainonnan kohdentamisessa myös Sanoman ulkopuolisilta sivustoilta kerättyä käyttäytymistietoa.

Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla. Yksityisyydensuojaa koskeva lainsäädäntö ja kunkin palvelun rekisteriseloste huomioon ottaen voidaan evästeiden ja muiden vastaavien tekniikoiden avulla saatua tietoa liittää käyttäjältä mahdollisesti muussa yhteydessä saatuihin tietoihin tietosuojaportaalissa kuvatuin tavoin. Jos käyttäjä on luonut Sanoma-tilin, voimme rikastuttaa toisillaan Sanoma-tilin tietoja ja palveluiden käytöstä havainnoituja tietoja. Esimerkiksi jos käyttäjä tuo Sanoma-tiliinsä tuote- ja / tai tilaustietoja hallinnoitavaksi tilillä, voimme kohdentaa mainontaa tilaushistoriaan perustuen.

Kolmannet osapuolet, kuten mainostajat ja mainosverkostot, käyttävät evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita kohdentaakseen mainontaa käyttäjän todennäköisten kiinnostusalueiden perusteella. Teemme yhteistyötä mainostajien kanssa, jotta käyttäjälle näytettävä mainonta olisi mahdollisimman kiinnostavaa. Evästeiden avulla voimme näyttää mainoksia esimerkiksi sen perusteella, millä sivuilla käyttäjä on vieraillut aikaisemmin. Autamme mainostajiamme kohdentamaan mainostaan sellaisille käyttäjille, jotka ovat esimerkiksi vierailleet mainostajamme verkkokaupassa ja katsoneet tiettyä tuotetta. Mittaamme myös tällaisen mainonnan vaikuttavuutta.

Alla olevassa taulukossa kerromme tarkemmin evästeiden ja muiden samankaltaisten tekniikoiden käytöstä.

Evästetyypit Käyttötarkoitukset  Esimerkit
Toiminnalliset evästeet

Mahdollistavat  sivustojen toiminnallisuudet, kuten kirjautumisen, ostoskoriominaisuudet, ja kieliasetukset.

  • Käytännössä nämä evästeet pitävät huolen siitä, että sivuston on mahdollista muistaa kirjautumistietosi, että tuotteet pysyvät ostoskorissa, vaikka jatkaisit selailua, ja että sivustot näkyvät käyttäjälle oikealla kielellä.
Tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi Mahdollistavat sivustojen ja sovellusten käyttökokemuksen parantamisen, sekä raportoinnin liiketoiminnan päätöksenteon tueksi.
  • Näitten evästeiden avulla Sanoma voi päätellä mitkä palveluistamme ovat suosittuja ja mitä palveluiden ominaisuuksia käytetään eniten. Tämän datan avulla voimme kehittää palveluita paremmiksi ja myös korjata niissä esiintyviä virheitä.
Mainonnan raportointi Mahdollistavat raportoinnin mainostajille siitä, miten usein mainos on nähty, tai onko käyttäjä klikannut mainoksen
  • Näitten evästeiden avulla pystymme raportoimaan mainoksia ostaneille asiakkaillemme, miten mainonta on suoriutunut, ovatko käyttäjämme esimerkiksi klikanneet mainoksia. Voimme lisäksi näitten evästeiden avulla kerätyn datan pohjalta varmistaa, ettemme näytä käyttäjille useita kertoja samoja mainoksia.
Mainonnan kohdentaminen Sanoman sivustojen käyttöön perustuva kohdennus ja kolmansien osapuolten sivustojen käyttöön perustuva mainonnan kohdennus
  • Näitten evästeiden avulla pyrimme siihen, että käyttäjämme näkisivät mahdollisimman osuvaa, kiinnostavaa ja juuri heille mieleistä mainontaa. Palvelumme ovat osittain mainosrahoitteisia, joten tarjotaksemme ilmaisia palveluita myös jatkossa, meidän on näytettävä niissä mainoksia. Haluamme kuitenkin varmistaa, että ne ovat myös käyttäjille mielenkiintoisia.

 

2. Muut tunniseet

Mobiililaitteiden sovelluksissa on yksilöivä tunniste, jota käytetään sovelluksen mainonnan kohdentamiseen ja tutkimukseen. Tunnisteen avulla voidaan tuotekehitystä varten raportoida myös se, miten ja kuinka usein sovellusta käytetään. Tunniste on verrattavissa evästeeseen.

Eri sovellusjulkaisijoilla on käytössään eri laitetunniste. Joten vaikka laite olisikin sama, mainostaja ei voi kohdentaa mainoksia perustuen samalta laitteelta käytettyihin eri julkaisijoiden sovelluksiin. Sanoma voi kuitenkin käyttää laitekohtaista tunnistetta kohdentaakseen mainonnan perustuen samalla laitteella käytettyihin Sanoman julkaisemiin sovelluksiin.

3. Miten voit vaikuttaa?

  • Uuden evästeprofiilin luominen: Tyhjentämällä evästeet selaimelta säännöllisin väliajoin käyttäjä vaihtaa tunnistetta, jonka pohjalta käyttäjästä muodostuu tunnistettuun käyttäytymiseen perustuva profiili.  Tämä ei kuitenkaan lopeta kokonaan tiedon keruuta eikä digitaalisen mainonnan kohdentamista, vaan pikemminkin nollaa aikaisempiin käyttäytymistietoihin pohjautuvan kohdennuksen.
  • Sanoma-tilin kohdentamisvalinnat: Käyttäjän on mahdollista kieltää Sanoma-tiliin liittyvien tietojen hyödyntäminen markkinoinnin ja digitaalisen mainonnan kohdentamiseen. Kohdentamisvalintoja pääsee muokkaamaan Sanoma-tilin asetuksissa.
  • Sanoman sovellusten käyttöön pohjautuva kohdentaminen: Käyttäjä voi määrittää sovellusten asetuksista löytyvän mainonnan kohdentamisen  liittyvän vivun tai valinnan pois päältä (ks. viereinen kuva). Lisäksi käyttäjä voi peruuttaa mahdollisesti antamansa suostumuksen sijaintitietojen käyttöön, jolloin mainontaa ei kohdenneta sijainnin perusteella. Käyttäjän kannattaa kuitenkin huomioida, että tämä estää myös sijaintiin liittyvän sisällön, kuten säätietojen esittämisen.
  • Kolmansien osapuolten suorittama kohdentaminen: Mainostajat ja mainosverkostot kohdentavat mainontaa ensimmäisen osapuolen, kuten Sanoman, sivuilta kerätyn käyttäytymistiedon perusteella. Käyttäjä voi estää kolmansien osapuolten mainonnan kohdentamisen kokonaisuudessaan tai yrityskohtaisesti Your Online Choices -sivuston kautta.