Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Teittinen on palkittu Vuoden journalistina Suuri journalistipalkinto -kilpailussa. Vuoden juttu -kategorian voittivat toimittajat Marko Junkkari, Tommi Nieminen ja valokuvaaja Sami Kero Helsingin Sanomista jutulla Oletko sinä Perttu Nousiainen? Palkintojenjakogaala järjestettiin tiistai-iltana Sanomatalon Mediatorilla. Palkinto on Suomen merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus.

Uteliaisuus ja periksiantamattomuus ovat toimittajan tärkeimpiä ominaisuuksia, vuoden journalistiksi valittu Paavo Teittinen (kuvassa keskellä) sanoo. Kuvassa lisäksi HS:n valokuvaaja Sami Kero (vas.), HS:n toimittaja Marko Junkkari sekä Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson. Kuva: Kimmo Penttinen
 

Vuoden journalisti -palkinnon voitti Paavo Teittinen Helsingin Sanomista.

”Paavo Teittinen nostaa vuodesta toiseen esiin epäkohtia, jotka muuten jäisivät virallisen Suomen katseen ulottumattomiin. Jutuista paistavat valtava työmäärä, huolellisuus ja ainutlaatuiset tiedonlähteet. Lisäksi jutut on rakennettu taitavasti ja kirjoitettu vetävästi. Vuonna 2021 Teittinen paljasti puutteita ihmiskauppaa koskevissa poliisitutkinnoissa. Jutut toivat esiin haavoittuvimpien ihmisten heikon aseman, paljastivat puutteita poliisiin omassa laillisuusvalvonnassa ja johtivat lukuisten rikostutkintojen uudelleen avaamiseen”, palkintoperusteluissa todetaan.

Paavo Teittisen esittelyinsertissä muistutettiin kollegoiden suulla, kuinka sinnikäs tämä on: Kun joku muu toimittaja soittaa 20 puhelua, Paavo Teittinen soittaa 120. Teittinen piti haastattelussaan määrää liioitteluna, mutta sanoi sinnikkyytensä salaisuudeksi toimittajalle tärkeät ominaisuudet, joita ovat uteliaisuus ja periksiantamattomuus.

”Että jaksaa nähdä vaivaa ja soittaa vielä sen yhden puhelun”, Teittinen sanoo.

Teittiseltä myös kysyttiin, miten hän käsittelee kohtaamiaan synkkiä ihmiskohtaloita.

”Jos lähtisin elämään liian tunteella haastateltavien tilannetta, niin se ei hyödyttäisi heitä yhtään. Se ehkä hyödyttää, että teen kovan jutun. Ajattelen, että minun kannattaa kanavoida energiani jutuntekemiseen.”

Teittinen kiitti gaalassa myös HS:n kollegoita, pomoja, toimituksen johtoa ja editoreita, sekä ennen kaikkea ihmisiä, jotka ovat halunneet kertoa hänelle tarinansa.

Vuoden jutun tekijät Sami Kero (vas.), Marko Junkkari ja Tommi Nieminen ovat kuvassa Riku Rantalan haastateltavina. Kuva: Kimmo Penttinen

Vuoden jutun tekijät Sami Kero (vas.), Marko Junkkari ja Tommi Nieminen ovat kuvassa Riku Rantalan haastateltavina. Kuva: Kimmo Penttinen
 

Vuoden juttu -kategorian voittivat toimittajat Marko Junkkari, Tommi Nieminen ja valokuvaaja Sami Kero Helsingin Sanomista jutulla Oletko sinä Perttu Nousiainen?

”Juttukokonaisuus Nuorisosäätiön miljoonat hukanneesta Perttu Nousiaisesta kertoi yhteiskunnallisesti merkittävästä teemasta, mutta se oli samalla taitavasti rakennettu jännitystarina. Tekijät syventyivät perusteellisesti Nuorisosäätiön tapahtumiin ja jatkoivat sitten klassiselle kyttäyskeikalle sveitsiläiseen hiihtokeskukseen. Sitkeän seuraamisen jälkeen Nousiainen avautui pakomatkastaan toimittajille ja matkusti heidän mukanaan Suomeen. Lopuksi toimittajat raportoivat tuoreeltaan Nousiaisen kiinniotosta. Ansiokkaassa jutussa yhdistyivät tutkivan journalismin, reaaliaikaisen tarinankerronnan ja kuvajournalismin parhaat piirteet”, perusteluissa todetaan.

Marko Junkkari perusteli esittelyinsertissä jutun syntyä pohtimalla, kuinka puolueiden lähellä on rahakoneita, joissa ei ole kyse aatteesta vaan ahneudesta. Toimintaa on pyörittämässä miljoonia hassaavia ihmisiä, kun rahoilla pitäisi tukea nuorten asumista.

Jutun toinen tekijä Tommi Nieminen pitää kaikkiaan neljän jutun sarjaa pitkälti klassisena kyttäyskeikkana, jonka onnistumiseen liittyi myös sattumia, kaivelua ja hyviä vihjeitä.

Myös valokuvaaja Sami Keron osuus oli oleellinen: Verbierissä Nousiainen bongattiin juuri Keron ottamasta valokuvasta.

Gaalassa Kerolta kysyttiin, miten kuvaaja ja toimittajat tekevät yhteistyötä.

”Tärkeintä on, että toimittaja tulee paikalle, ja jutellaan siitä, että tehdään samaa keikkaa”, Kero vastasi ja tarkensi, että tämä ei koskenut voitokasta juttua.

Vuoden journalistin ja Vuoden jutun lisäksi gaalassa palkittiin Vuoden journalistinen teko sekä Vuoden pomo. Vuoden journalistisena tekona palkittiin Jussi JormanainenPekka LaineOlli Laine ja JP Pulkkinen Yleisradion Politiikka-Suomi-sarjasta. Vuoden pomon -palkinnon sai Turun Sanomien urheilutoimitusta johtava ja lehden lukemisto-osiosta vastaava Maria Vesterinen.

Kunkin kategorian voittaja saa 10 000 euron rahapalkinnon.

Suuri journalistipalkinto -kilpailun tarkoituksena on edistää hyvää journalismia sekä vahvistaa vastuullisen suomalaisen median asema, ja voittoperusteena on merkittävä journalistinen teko palkinnon julkistusta edeltäneen vuoden aikana.

Suurta journalistipalkintoa on jaettu Suomessa vuodesta 2001 lähtien. Kilpailun järjestämisestä vastaavat vuorovuosin MTV, Sanoma Media Finland ja Yleisradio. Tänä vuonna järjestämisvastuu oli Sanomalla. Sanomatalossa tiistaina 3.5. pidetyn gaalan juonsi toimittaja Riku Rantala, ja suorassa lähetyksessä esiintyvät Behm ja Jannika B.

Palkintolautakuntaan kuuluu joukko medioiden entisiä ja nykyisiä päätoimittajia, julkaisujohtajia ja ansioituneita toimittajia.

Katso kuvia palkintotilaisuudesta

Katso lähetyksen tallenne Ruudusta


Lue lisää:

Vuoden 2021 Suuren Journalistipalkinnon voittajat on valittu (Sanoma.fi)

HS:n Paavo Teittinen palkittiin Vuoden journalistina – HS:n toimittajien Oletko sinä Perttu Nousiainen? on Vuoden juttu (HS.fi)