Kauppa
|
Kioski- ja kirjakauppaa konsernissa harjoittaa Sanoma Trade
-liiketoimintaryhmä. Kioskitoimintaa Sanoma Tradellä on kuudessa
maassa ja kirjakauppoja Suomessa ja Virossa.
|
|
Kioskikauppa
Kioskikauppa on 409,4 milj euron liikevaihdolla vuonna 2008 Sanoma
Traden suurin toimiala. Kioskitoiminnan perusperiaatteita ovat
valtakunnallisuus, keskitetty ketjunohjaus sekä hyvä kannattavuus.
Kioskikauppaan kuuluvat Sanoma Traden kioskitoiminnat Suomessa,
Virossa, Latviassa, Liettuassa, Venäjällä ja Romaniassa.
Sanoma Trade -liiketoimintaryhmään kuuluu Suomessa 710 kioskia, ja
R-kioski on maan asioiduin vähittäiskauppaketju. Noin 60 %
myyntipisteistä on yhtiön omassa hoidossa, ja loput R-kioskit
toimivat kauppiaskioskeina franchise-periaatteella.
R-Kiosk on ollut tuttu näky Viron katukuvassa vuodesta 1994,
jolloin ensimmäinen kioski avattiin Tallinnassa. Nyt Virossa on
noin 190 R-Kiosk-myyntipistettä.
Latviassa Narvesen Baltijalla on noin 320 kioskia, joista osa
toimii Preses Apvieniba- ja osa Narvesen-nimellä. Narvesen Baltijan
kioskit ovat Latvian suurin kaupan ketju myymälä- ja
asiakasmäärillä mitattuna.
Sanoma Trade -liiketoimintaryhmään kuuluva Lietuvos Spauda on
Liettuan johtava valtakunnallinen kioskiketju. Ketjuun kuuluu lähes
321 kioskia.
R-Kiosk rakentaa Venäjälle modernia kioskiketjua. R-Kiosk-brändin
alla toimivia myyntipisteitä on tällä hetkellä eniten Rostovin
alueella, ja lisäksi kioskeja on Moskovassa, Pietarissa ja
Samarassa. Kaikkiaan kioskeja on 130.
Romaniassa ensimmäiset R-kioskit avattiin heinäkuussa 2008, tällä
hetkellä kioskeja on yhteensä 18.
Kirjakauppa
Suomalainen Kirjakauppa on valtakunnallinen kirjakauppaketju, johon
kuuluu 62 Suomalainen Kirjakauppa -myymälää, kaksi
Yliopistokirjakauppaa, kaksi Reader's -pokkarimyymälää sekä
Suomalainen.com-verkkokirjakauppa.
Virossa tytäryhtiö Apollo Raamatud on maan johtava
kirjakauppaketju, jolla on yhteensä kahdeksan myymälää Tallinnassa,
Pärnussa, Tartossa ja Rakveressa sekä verkkokauppa Apollo.ee.